torstai 12. syyskuuta 2013

Demoneja



Koulussa opeteltiin yhtenä päivänä ottamaan kuvia käytämällä hyväksi pimeyden ja valon vaihtelua, sekä pitkää valotusaikaa. Menetelmällä saatiin aikaan mm. valokirjoitusta sekä tuplaantuneita tai paremminkin "haamuihmisiä". Tunneista innostuneenani päätin kokeilla, olisiko omalla pokkarillani mahdollista saada mitään jännää taltioitua.

Kamerani säädöt olivat kuitenkin hyvin mitättömiä verrattuna järkkäreihin joita koulussa käytämme. Pimeässä ei onnistu ottamaan kuvaa kuin sille tarkoitetussa "yötilassa" jota en ainakaan itse saanut säädettyä niin mitenkään. Kaikki oli tuurista kiinni, sillä valotusaika oli aina epämääräinen. Huomasin kuitenkin (väriä vaihtavaa lamppua käyttäessäni), kameran napsahtavan aina kirkkaimman valon aikana.

Kaikista kuvista tuli enemmän tai vähemmän tärähtäneitä, mutta joitakin ihan hassuja otoksia kuitenkin sain otettua. Jostain syystä myös näytin hyvin demoniselta vähintään puolessa kuvista.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti