maanantai 2. syyskuuta 2013

Hörp

Miun pitäisi luultavasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja selittää edes jostain. Aloittaminen ja vauhtiin pääsy on miulle aina se kaikkein vaikein osio blogin pitämisessä (ja siihen monesti on homma tyssännyt). Jotta näin ei kävisi tälläkin kertaa, täytyy alkaa hieman ruoskia itseään. Pitäähän sitä muutenkin nyt vähän koulua ajatella sairastellessakin !

Itse koulu on lähtenyt mukavasti käyntiin ja luokka on mitä ihanin (eikä rakkaista opettajistakaan löydy valittamista) ja yhdet tuparitkin on jo porukalla katsastettu. : > Itse työskentelyn aloittaminen on ollut hieman hidastempoista, mutta toisaalta hyvin ymmärrettävää, että laitteistot ja muut pitää opetella hallitsemaan kunnolla ja nätisti, ennekuin meidät päästetään pahemmin riehumaan. En voi kuitenkaan väittää etteikö tulisi katseltua haikailevasti ylenpiluokkalaisten työskentelyä.

Muttamutta... Mitähän tähän mennessä sitten on tehty?

Maurin ja Eilan kanssa olemme harjoitelleet saumalevyn ja lapaliitosten tekemistä, sekä puuntyöstöä ylipäätään. Harrin kanssa on perehdytty kameroiden nappuloihin ja säätimiin...

Päivin kanssa olemme piirrelleet, ja siitä minulla on jopa todisteita:


Aiheena ovat olleet valo/varjo, nopea luonnostelu, sekä "sydämellä piirtäminen" eli silmät irti paperista sutiminen.


 Valomuotoilussa apunamme on toiminut mm. uljaan kulmikas uroksemme Prometheus.


Vahaliidut eivät ole vielä ylimpiä ystäviäni.


Sydämellä sain aikaiseksi ainakin ihan hassuja pyöriä. Hankalaa oli tosin siinä vaiheessa kun piti lähtä metsästämään skissipaperille oikeita muotoja.





Nopeassa luonostelussa taas opettelimme piirtämään rennosti, sekä opimme pään nopeasta luonnostekniikasta.

 



 Pienen kynäilyn jälkeen piti jonoon lisätä jotain hieman haastavampaa, joten seuraavana listassa on graffitin tekoa. Ryhmämme aihepiiri on tässä:



..............
Tulipas tästä nyt kuvasotkua. Nojaa.


2 kommenttia:

  1. No miksi helvetissä te saatte piirtää koulussa ja me ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, eivätkö kukkaset muka riitä sinulle?
      Olen pahoillani.
      Täällä on vain kaikki niin kaunista.

      Poista