keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Styroxin leikkelyä

Tällä hetkellä kurssivalikoimaamme kuuluu mm. patsaan tekoa, jota ehdin jo innolla odottaakin. Tahti on ollut hidasta, sillä kurssin kanssa ovat minulla päällekäin fysiikka, äikkä ja kaikki ystävät. Ihan hyvin olen silti pysynyt muiden perässä.

Ensin täytyi tietysti valita aihe. Patsaalla piti olla jokin jo olemassaoleva, ihmis- tai eläinhahmoinen malli, joka mielellään ei kuitenkaan näkyisi joka suunnasta, jotta saisimme vähän harjoitusta mielikuvitukselle. Törmäsin etsinnöissäni Gérard Collasin Femme lovée veistokseen, joka oli mielestäni vastustamattoman sympaattinen. Alkuperäinen työ ei kylläkään ole lähelläkään ihmisen mittoja, mutta sain kuitenkin pitää valintani.

Ensimmäisessä vaiheessa piti tutkia patsasta sitä piirtämällä, sekä patsaan perusmuodot saada muovailtua plastoliinista. Plastoliiniversiosta otettiin silhuettimaiset kuvat, joiden pohjalta piirrettiin ääriviivat kalvolle kohtisuoraan ja sivusta katsottuna. Ääriviivat siirrettiin piirtoheittimen avulla sopivalle styroxmöhkäleelle ja viimein päästiin harjoittelemaan lopullisella aineksella. Kokoluokkaa alle puolet lopullisesta patsaasta olevaan harjoituspatsaaseen lähdettiin sitten testailemaan sahalla ja veitsillä muotoilua, sekä etsimään jälleen  oikeita päämuotoja. Saa nähdä mitä lopullisesta versiosta kehkeytyy...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti