sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Ananaspää ja värien valtakunta



Toisen lukuvuoden loppupuolella meillä oli välillä aikaa jatkaa myös omia projektejamme, joten sain patsaalleni viimein myös värin pintaan. Pinnan marmoroinnin tekniikka oli hieman hakusessa, sillä emme ehtineet aikaisemmin harjoittelemaan kyseistä taikuutta, mikä oli alunperin tarkoitus. Patsaassani vaikeusastetta nosti myös se, että osan pinnasta kuului olla hiottua, ja osan himmeää ja rapattua. Kokeilemalla kuitenkin viisastuu ja olen lopputulokseen melko tyytyväinen. Paikoittain lisäämäni lakkapinta toi myös patsaaseen hieman enemmän uskottavuutta.


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Turvaksi kaivoksiin

Viime vuonna päätin väkertää puoliskolleni vuosipäivän kunniaksi oman timanttimiekan, jonka avulla hän voisi helpommin suojella minua hirviöiltä tulevina yhteisinä vuosinamme. Mitoitin miekan hieman reilulla kädellä, joten kovinkaan kevyt huidottava siitä ei tullut, mutta onneksi sen katselu ei kuuta energiaa yhtä paljon. Miekka on koottu 35 x 35 millisistä puupalikoista, jotka höyläsin, sahasin ja maalasin koululla. Liimaamisen ja lakkaamisen suoritin kotona salaisessa verstaassani.


maanantai 5. lokakuuta 2015

Osastolla rahisee

Viime lukuvuoden puolella Eila piti meille verhoilukurssin, jonka aikana jokainen sai väkertää itselleen oman rahin. Omasta rahistani päätin tehdä jalkojen ja pehmusteiden kanssa mitoiltaa n. 40cm x 35cm.                                                                                                                                                                                                       Aloitimme sahaamalla paksusta vanerilevystä rungon osat, jotka ruuvasimme upotetuilla ruuveilla kasaan. Ruuvien kolot kitattiin ja reunat pyöristettiin hiomapaperilla.

Seuraavaksi höyläsimme ja ruuvasimme rahille jalat, sekä leikkasimme vannesahalla vaahtomuovisen istuinpehmusteen, jonka liimasimme kontaktiliimalla kansiosaan kiinni. Runko ympäröitiin vanulevyllä, jota lisättiin myös kolme kerrosta vaahtomuovin päälle. Lopuksi vielä vahasin jalat pähkinäpuun säävyisellä puuvahalla ennen verhoilun aloittamista.




Ennen varsinaista verhoilukangasta rahi päällystettiin valkealla lakanakankaalla. Kangas sovitettiin rahin päälle jättäen n. 5cm ylimääräistä, sekä kiristettiin muotoon nuppineuloilla. Tämän jalkeen kaikki ylimääräinen leikattiin pois, kangas ommeltiin muotoonsa, ujutettiin takaisin rahin päälle ja niitattiin napakasti alareunasta kiinni.




Lopullisen verhoilukankaan sai kukin halunsa mukaan joko käydä itse ostamassa tai valita koulun kangasvalikoimasta. Eurokankaan alelaarista kiireessä ostamani kankaan osoittautuessa liian pieneksi, päädyin valitsemaan koulun hyllystä beigen ja vaatimattoman, mutta suhteellisen kissakestävän kankaan. Päällykankaan työstö sujui samalla kaavalla kuin lakanakankaankin, mutta tällä kertaa niittasin kankaan reunat rahin rungon sisäpuolelle siistimmän lopputuloksen saadakseni.




Harmikseni minulta unohtui ottaa kuvia itse verhoiluvaiheesta. Rahin teko oli kuitenkin mielestäni mukavaa ja voisin tehdä niitä joskus lisääkin, kunhan löydän aikaa ja tilaa ! 

Kissojen rakkaudella käsittelemä rahi.